top of page

SGE 2019

Olemme jo avanneet tämän vuoden lipunmyynnin tikettiin, joka on huomattavasti aikaisempi ajankohta, kuin viime vuonna.

​

SGE on suurin projekti jossa olen mukana. Meillä riittää työtä niin yhteistyökumppaneiden hankinnassa, kuin mainonnassa. Olen projektin aikana saanut tehdä instagram mainontaa ja kylmäsoittelua mahdollisille yhteistyökumppaneille.

​

​

Salon messuilla toimme SGE:tä mielestäni erinomaisesti esille pienillä turnauksilla, joista jokin oli aina pelattavissa. Turnauksia meillä oli peleistä Overwatch, NHL, Fortnite ja Super Mario, Super Mario oli pelattavissa kaikkina ajankohtina, mutta Overwatchissa, NHL:ssä ja Fortnitessa pidimme kahden tunnin mittaisen turnauksen kerran päivässä. Turnauksen voittajille jaoimme palkinnon koko messuyleisön edessä, Palkinnot meille sponsoroi Veikon Kone. 

Oma roolini messuilla ja ennen messuja oli auttaa suunnittelussa mitä pelejä toisimme messuille, sillä niiden piti olla tunnettuja ja pelattuja. Tärkeä kriteeri oli myös se, ettei yksi peli kestäisi puolta tuntia, jotta mahdollisimman moni ehtisi osallistua turnaukseen. Autoin myös suunnittelemaan hieman turnauksen sääntöjä. Messujen lähestyessä autoin oman messupaikkamme kokoonpanossa, joka sujui todella hyvin, kaikki tiesivät mitä tekivät. Messujen aikana olin omalla pisteellämme toimihenkilönä. Messujen jälkeen autoin myös tavaroidemme pois siivoamisessa, tämäkin sujui todella luontevasti. 

Kaiken kaikkiaan Salon Messut menivät todella hyvin ja saimme uutta näkyvyyttä, joka oli suurin tavoitteemme. 

Suurin roolini kuitenkin on promotapahtuman järjestämisessä Kosken TL kohaukseen, joka järjestetään kesällä heinäkuun viimeisenä viikonloppuna. 

Yhteistyö Kosken yrittäjien kanssa sai ideansa jo vuonna 2018, mutta vuodenvaihdoksen jälkeen pidimme yhteistreenit heidän kanssaan, jossa saimme sovittua itsellemme paikan heidän tiloihinsa.

Saimme myös luvan julkaista oman osiomme heidän kohauslehteen, joka jaetaan ympäri Kosken lähikuntia. Pidämme Kosken yrittäjiin yhteyttä muutenkin, mutta osallistumme myöskin heidän kohauspalavereihinsa, jossa saamme tietää tapahtuman kokonaisuutta ja pystymme sopimaan heidän kanssaan omista ideoistamme. Olemme suunnitelleet pitävämme kohauksessa pienimuotoisen turnauksen, hyvin samaan tyyliin, kuin pidimme Salon messuillakin. 

Yhteistyössä kanssamme on Veikon Kone, joka tuo paikalle tarvittavia elektronisia laitteita.

Turnauksista tietysti voi voittaa pieniä palkintoja, jotka annamme koko yleisön edessä Kohauksen päälavalla. 

bottom of page